Pages

Kuormalavasta kasvualusta kasveille - How to turn a pallet into a garden


© LIFE on the BALCONY

Recyclartin kautta löytyi tämä idea jossa kuormalavaa on käytetty kehikkona kasveille, hyvä ja halpa idea! Lavan toinen puoli on päällystetty maassa käytettävällä suodatinkankaalla ja kangas on nidottu kiinni niittipyssyllä. Lavaa valittaessa kannattaa katsoa, että  se olisi mahdollisimman puhdas jos aikoo viljellä syötäviä kasveja. Lavoissa saattaa olla jäämiä aineista joita siinä säilytetty, esimerkiksi liuottimia.  Jos jonkun esteettistä silmää häiritsee lavan karuus, sen voisi maalata valkoiseksi jolloin valkoisella parvekkeella lavaa ei kunnolla edes erota. Tai itse vain odottaisin kunnes kasvit kasvaessaan peittävät rakennelman. Linkistä löytyy tarkempia ohjeita  tekemiseen. Fernin blogissa lukijat ovat kehitelleet ideaa vielä pidemmälle:  kastelun helpottamista letkun avulla, kankaan niittaamista erillisiksi lokeroiksi  ja valmiiden istutussäkkien käyttöä apuna istutuksessa.

Lavoja on erilaisia ja suurinta osaa Suomessa saatavilla olevista ei ole käsitelty mitenkään lahoamista yms. vastaan. Lavat saattavat olla painekyllästettyjä eli kemiallisesti käsiteltyjä tai lämpökäsiteltyjä. Painekyllästetyt eli siis sellaiset vihreät lavat ovat harvinaisempia, ja ne eivät myrkkyjensä vuoksi sovellu syötävien kasvien viljelyyn. Minä en ottaisi sellaista edes kukkia varten omalle parvekkeelleni. 

Rentouttavia puutarhapuuhasteluhetkiä, tässä mittakaavassa ne eivät pääse liikaa rasittamaan :)







This idea was found on Recyclart,  a pallet was turned into a garden, what a good and inexpensive idea! The other side is covered by landscape fabric. Here in Finland the most of the pallets are not chemically treated, but Fern talks about the issue in her blog. This is what she says: If you intend to put edibles in your pallet, be sure to find one that was heat treated as opposed to fumigated with pesticides.

Head forward to find instructions how to make your own pallet garden. Relaxing and happy gardening, this tiny garden doesn't need much work!


Edit. 15.5.2012: Lisää ideoita löytyy tuoreemmasta postauksestani täällä - click link for new ideas!

2 comments:

*marjuska* said...

Vau mikä idea! Tosi hienoa uusiokäyttöä ja tyylikäskin vielä, ainakin minun silmääni. Pihalla saattaisi olla vielä tuollainen lavakin joutilaana, joutuu ehkä kokeilemaan! :-)

Lea/kiertoidea said...

Niin, mustakin idea on vallan nerokas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...